Kosmetiikan kemia
Kemia » Kosmetiikan kemia
Osaamistavoite: kosmetiikassa käytettyjen kemikaalien ominaisuuksien ja vaikutusten tuntemus ja huomioon ottaminen omassa työssä, kosmetiikan vastuullinen käyttö
Kosmeettisten aineiden tarkoituksena on puhdistaa, muuttaa tuoksua tai ulkonäköä ja suojata ja pitää kunnossa kehon ulkoisia osia. Erilaisia kosmeettisissa tuotteissa käytettyjä ainesosia on suunnilleen 10 000 ja uusia aineita kehitetään jatkuvasti. Osa aikaisimmin käytetyistä aineista on päätynyt kokonaan kiellettyjen aineiden luetteloon havaitun myrkyllisyyden tai muiden haittavaikutusten takia. Kiellettyjen aineiden luettelo koskee meikkituotteiden lisäksi kaikkia muitakin kosmetiikkaan luettavia tuotteita kuten hammastahnoja, saippuoita, hiustenhoitoon tarkoitettua tuotteita ja ihovoiteita.
Kosmetiikkatuotteissa täytyy säädösten mukaan olla ainesosaluettelo, jossa aineet on lueteltu massan mukaisessa järjestyksessä. Aineet, joita on tuotteen massasta alle prosentti, voidaan merkitä vapaassa järjestyksessä luettelon loppuun. EU:ssa ainesosille käytetään INCI-nimeä (= International Nomenclature Cosmetic Ingredients), jotta käytetyt aineet voidaan kaikissa jäsenvaltioissa tunnistaa samalla nimellä. Tuotteen pakkausmerkinnöistä tulee käydä ilmi myös ohjeet tuotteen turvalliseen käyttöön. Alle 30 kuukautta säilyvissä tuotteissa tulee olla myös parasta ennen -merkintä.
Tehtävä 1: Oma kosmetiikan käyttöni
Valmistava tehtävä A:
Laadi luettelo kaikista kosmeettisista tuotteista, joita käytät vähintään kerran viikossa. Lue luettelosi läpi ja varmista, että olet muistanut mainita kaikki tuotteet.
Valmistava tehtävä B:
Jaa luettelosi kosmeettiset tuotteet kahteen ryhmään: ensimmäiseen ryhmään ne, joita ilman et missään tapauksessa tulisi toimeen, toiseen ryhmään ne tuotteet, joiden käytöstä voisit luopua kokonaan. Harkitse tarkoin kunkin tuotteen sijoitusta omaan ryhmäänsä: mistä syystä se on sinulle välttämätön tai miksi se on oikeastaan turha?
Valmistava tehtävä C:
Ota tutkimuksesi kohteeksi se ryhmä, jonka tuotteet ovat sinulle välttämättömiä (joita ilman et siis tulisi toimeen). Selvitä kyseisten tuotteiden ainesosaluettelosta kunkin tuotteen sisältämät kemikaalit. Laske kuinka monta eri kemikaalia mielestäsi välttämättömät tuotteet sisältävät yhteensä.
Varsinainen tehtävä:
Tehdessäsi valmistavia tehtäviä mielessäsi syntyi varmasti erilaisia kosmetiikkaa koskevia ajatuksia. Laadi lyhyehkö kirjoitus otsikolla ''XX minulle välttämätöntä kosmetiikan kemikaalia'' (missä XX on valmistavassa tehtävässä C laskemasi kemikaalien lukumäärä). Pohdi kirjoituksessasi syitä, miksi juuri näitä kemikaaleja sisältävät tuotteet ovat sinulle välttämättömiä ja millaisia ajatuksia valmistelevien tehtävien tekeminen toi mieleesi kosmetiikkaa koskien.
Palauta valmis kirjoitus Fronteriin VerkkoKEMIAn palautuskansioon tai muuhun sovittuun paikkaan.
Tehtävä 2: Työssäni käytettävät kosmeettiset aineet
Kosmetologi käyttää työssään monia kosmeettisia aineita, samoin kampaajat ja parturit. Kosmeettisia aineita käytetään myös terveydenhuollossa.
Valitse alla olevasta luettelosta 4 tuoteryhmää, joihin todennäköisimmin törmäät omassa työssäsi. Etsi valitsemiisi tuoteryhmiin kuuluva tuote. Laadi näistä tuotteista taulukko, josta löytyvät seuraavat tiedot: 1) tuoteryhmä ja esimerkki tuotteesta (esim: kosteusvoide, Erisan kosteuttava kasvovoide), 2) esimerkkituotteen pääasialliset ainesosat, 3) tuotteen käyttötarkoitus, 4) tuotteen käyttöä mahdollisesti rajoittavat seikat (esim. ''ei ärtyneelle iholle'') ja 5) tuotteen mahdollisesti aiheuttamat allergiset tai muut oireet (huomaa, että oireita saattaa aiheuttaa vaikka vain yksikin tuotteen sisältämä kemikaali).
Valittavissa olevat tuoteryhmät:
kosteusvoide, antiperspirantti, hiusväri, shampoo, hiustenhoitoöljy, nestesaippua, partavesi, hajuvesi, hammastahna, huulipuna, luomiväri, puuteri
Palauta valmis taulukko Fronteriin VerkkoKEMIAn palautuskansioon tai muuhun sovittuun paikkaan.
Tehtävä 3: Kosmeettisten tuotteiden elinkaari
Valmistava tehtävä A:
Selvitä haluamasi lähteen avulla, mitä tarkoittaa tuotteen elinkaari. Kirjoita itsellesi muistiin elinkaaren vaiheet.
Valmistava tehtävä B:
Valitse jokin itsellesi tärkeä kosmetiikan tuote (tehtävästä 1) ja selvitä sen elinkaari.
Valmistava tehtävä C:
Tutki laatimaasi tuotteen elinkaarta. Missä vaiheissa tuotteen ympäristövaikutukset ovat suurimmillaan? Millaisilla tavoilla tuotteen ympäristörasituksia voisi pienetää elinkaaren eri vaiheissa? Mihin tuon tuotteen elinkaaren vaiheisiin voi tuotteen käyttäjä vaikuttaa omilla valinnoillaan?
Varsinainen tehtävä:
Edellä olleiden valmistavien tehtävien vastauksiasi hyödyntäen laadi ohjeet valitsemasi tuotteen vastuullisesta käytöstä. Ohjeista tulee käydä ilmi, millaisiin seikkoihin tuotteen käyttäjän tulee kiinnittää huomiota valitessaan kaupassa itselleen kyseistä tuotetta ja miksi (esim. miksi pitäisi valita tuon merkkinen deodorantti eikä tuota toista), millaiset seikat tuotetta käytettäessä voivat aiheuttaa ympäristöhaittoja, ja millainen on vastuullinen tapa lopulta hävittää loppuunkäytetyn tuotteen pakkaus. Valitse ohjeille mielestäsi järkevin esitystapa: voit laatia ohjeesi tekstiksi, sarjakuvaksi, julisteeksi tai mihinkä tahansa sellaiseen muotoon, mikä on toteutettavissasi.
Palauta valmiit ohjeet Fronteriin VerkkoKEMIAn palautuskansioon tai muuhun sovittuun paikkaan. Jos ohjeesi eivät ole sähköisessä muodossa (esim. juliste, jota et pysty skannaamaan), sovi sen palauttamisesta opettajan kanssa.
Päivitetty: 31.03.2016